maanantai 25. toukokuuta 2015

Opinnäytetyö


Opinnäytetyönäni suunnittelin ja valmistin lentoliskon lastenkulttuurikeskus Rullaan.  Lentoliskoksi valitsin Pteranodonin, sillä siitä löytyi häijyimmät ja myös parhaat kuvat internetistä.


Liskon siipiväli on noin 2.7 metriä ja nokasta takajalkoihin noin 1 metri. Ainoat ehdot liskon valmistukselle olivat, että sen tulisi kestää selkään kiipeämistä Rullan dinosaurus-näyttelyssa.

Jotta sain liskosta kestävän, tein sen kehikon, eli luurangon metallista.

Kaulan ja pään metallirakenteet.
Pteranodonin suuret siivet tein seulaverkosta. Kalastajanlangalla ompelin kaksi kerrosta verkkoa yhteen. ompelin verkot myös kiinni siiven etureunan harjateräkseen.

Verkko-siivet valmiina.
Lihat luiden päälle muotoilin styroksista. Paras väline styroksi veistämiseen oli terävä fileerausveitso. Uretaanilla sain kiinnitettyä lisää styroksia tarvittaviin paikkoihin.

Muotoilu edistyy.
Styroskin päälle laitoin kerroksen lasikuitua, jonka sidosaineena käytin acrystalia. Lasikuitu tekin pinnasta kovan ja kestävän.

Muuten lasikuidulla päällystetty, vielä nokkaan oranssiksi sävytettävä laittamatta.

Pteranodonin nahkaisen pinnan valmistin revultexilla, luonnonkumilla. Leikkasin sideharsosta sopivia paloja ja tupsuttelin vaahtomuovin palalla niihin revultexia.

Alaruumiin päällystys revultexilla.
Kaulan, sarven ja naaman päällystäminen sekä maalaaminen revultexilla.
Valmis.
Revultex-käsittelyn jälkeen pteranodon oli valmis ja vein sen Rullaan. Rullan työntekijät tekivät messumatosta lentoliskolle vielä jalustan. Lisko kiinnitettiin myös vaneriin, joka asetettiin tanssimaton päälle. Liskon selässä painopistettään vaihtamalla sai seinälle heijastetun kuvan kääntymään, kuin lentäisi pteranodonilla aavikon yllä.

Poika lentää pteranodonilla dinosaurus-näyttelyn avajaisissa.






torstai 22. tammikuuta 2015

Sorvaus.

Harjoituksia, ensimmäinen hyrrä on oikeanpuolimmainen.
Aloitimme sorvaus-kurssin tutustumalla vähän talttoihin ja paras harjoitustyö oli kuulemma hyrrä. Hyrrää varten tarvitsin noin 40x40mm puukalikan, joka olisi reilu 100mm pitkä. Puukalikan päähän tein vannesahalla ristin, jonka avulla sain kalikan asetettua sorviin keskelle.
Aloitin suurella taltalla pyöristämään kalikan reunoja. Aluksi sorvaus tuntui melko hankalalta, mutta reunojen pyöristyessä kulki talttakin jo vaivattomammin. Pienemmällä taltalla muotoilin puuta, pyöreää pintaa ja koveraa pintaa. Mitä useamman harjoituksen ja hyrrän tein, sitä sujuvammin sorvaus sujui.

Vasemmalla ensimmäinen.
Seuraavana harjoituksena tein kaksi pientä pikaria. Pikarit ovat mäntyä kuten harjoituksetkin. Mänty näyttää ihan hienolta, mutta ei ole paras puu sorvaukseen, sillä se on pehmeää ja huokoista.



Pikarien jälkeen tein kaksi kulhoa. Kuvassa suurempi kulho koivusta. Puupurua tulee sorvatessa erittän paljon. Kulhoa tehdessä sain usein puusta pitkää kiharaa nauhaa sahanpurun sijaan.

Valmis kulho vielä sorvissa odottaa hiomista.

Sorvatut ja hiotut kulhot. Pienempi on sorvattu kakkosnelosesta.
Kaikki aikaisemmat sorvaustyöt olen tehnyt kuivasta puusta. Nyt sain kokeilla tuoretta koivua, kiitos Nannin. Tuore puu oli paljon pehmeämpää sorvata ja välillä talttakin kastui. Viimeistellympää jälkeä saa kuitenkin käyttämällä kuivaa puuta.

Koivu kiinni sorvissa ja toinen pää jo sorvattuna.
Paljon päätyi nauhana ja puruna lattialle, kun 25cm pitkästä koivunpätkästä sain noin 10cm pikarin ja pienen hyrrän.
Pieni pikari ja hyrrä.

Halusin kokeilla erilaisia petsejä harjoitustöihin. Alla olevista kaikki muut on petsattuja, paitsi vaalea pikari ja turkoosi ovat sävytettyä natura-lakkaa.

Kirjavaa sakkia.
Sorvaustyöt, jotka ajattelin ottaa käyttöön päätin käsitellä mielestäni hienoimmilla vaihtoehdoilla. Isommat kulhot öljysin Osmo öljyvahalla, kuten myös pienen pikarin. Pienen kulhon maalasin sävytetyllä naturalla.  Innostuin myös tekemään puunappeja, joista suunnittelin tekeväni myöhemmin kenties korvakoruja.

Ylhäältä..

..ja sivusta.

Horror kuvaukset.


Kuvauspäivänä kuvattavat aloittivat maskeerauksella. Saimme parturikampaamo-puolelta lainaan maskeerausvälineitä. Erityisesti tekoiho ja tekoveri olivat kovassa käytössä.

Maskeeraus valmis.
Itselleni tein tekoihon avulla suuren arven otsaan. Tekoiho oli kuin muovailuvahaa, jota levitin ensin otsaan kohollaan olevaksi pötköksi, sitten vain puikolla tein keskelle arpea viillon, maskeerasin sen kasvoväreillä ja täytyin tekoverellä. Viimeistelin vielä painelemalla neuloja siitä läpi. Tekoverta oli sekä jähmeää että valuvaa, käytin haavoissani molempia.

Maskeerauspiste.
Valoryhmä asettelee jo valoja keittiön puolella. Kaikki alkaa olla kuvausta varten valmiina.

Kuvaukset sujuivat hyvin ja kammottavia kuvia saimme paljon. Tässä yksi jo hieman jälkikäsitellyistä kuvista.


Ryhmäkuvan jälkeen otimme vielä yksityiskuvia. Tippatelin oli lainassa Karkun Kotitalous- Ja Sosiaalialan oppilaitokselta.

Crazy me.

Horror lavastus.


Suunnittelua.
Horror luokkakuvauksen valmistaminen alkoi suunnittelulla. Mietimme yhdessä mitä haluaisimme kuvassa olevan ja mitkä elementiti kuuluvat kauhumieleisairaalaan. Teimme alustavaa roolijakoa ja mietimme mistä alkaisimme rekvisiittaa keräämään. Aikakaudeksi päätimme noin 1950-luvun, sillä lobotomia oli käytössä 1940-1960-luvuilla. Koska kysessä oli kuitenkin liioiteltu kauhukuva, oli aikakausi vain suuntaviiva. Googlesta löysimme hyviä referenssikuvia ja ideoita lääkärien ja potilaiden ulkonäköön.

Keittiö vielä koskemattomana.
Tilaksi sopi mainiosti koulun vanha keittiö, valkoiset kaakelit ja eristyshuoneeksi sopiva koppi antoivat hyvät puitteet. Raivasimme ensin tilasta painavat paperipinot pois, jotta pääsimme lavastamaan tilaa.

Kellarista löytyneitä tavaroita.
Koulun kellarista löysimme hyvää rekvisiittaa mielisairaalaamme. Myrkky tosin piti palauttaa kellarin uumeniin, sillä se ei ollutkaan aivan tyhjä.

Tila jo tavaroilla lavastettuna.
Kun rekvisiittaa oli valmistettu osastollaa ja verisiä kankaita ja muoveja lattialle oli jo kuivana toimme ne keittiölle. Pyörätuolit, kankaat ja leikkauspöytä tekivät tilasta jo sairaalamaisen.

Seinätkin valmiina.
Veriset kädenjäljet ja roiskeet ovat revultexia, sillä sen sain helposti repimällä irti kaakeleista. Kaikki alkoi olla jo valmista seuraavan päivän kuvauksiin.

torstai 18. joulukuuta 2014

Horror luokkakuvauksen vaatetusta.

Olimme jo pitkään suunnitelleet, että viimeisenä opiskeluvuotena otamme jonkin hauskan tai erikoisen luokkakuvan. Opettajatkin olivat ajatukselle lämmenneet ja miettivät sen mahdollista käyttämistä koulun mainonnassa. Niinpä pian pidimmekin jo brainstormin ja heittelimme ilmoille eri aiheita luokkakuvaan, jossa olisimme me, ARL12 ja ARL13. Hyvistä ideoista yhdistimme kaksi, kauhun, horrorin, ja mielisairaalan. Aihe oli synkällä tavalla koominen, siinä riittäisi rooleja noin 10 opiskelijalle ja nähtyämme vanhan keittiön, myös toteutus tuntui erittäin maholliselta.

Aloitimme suunnittelemalla mielisairaalan visuaalista puolta ja miettimällä rooleja. Kun opettajat ilmoittivat suostuvansa mukaan kuvaan, tuli heistä lääkäreitä ja oppilaista potilaita, luonnollisesti.

Pakkopaidan ompelua.
Aikaa kuvauksiin oli noin kaksi viikkoa ja paljon oli tehtävää ja rekvisiittaa haalittavana. Rekvisiittaa löysimme koululta ja kunkin kotoa, sairaalavälineitä saimme lähihoitajakoulusta.Vaattet tuottivat suurinta ongelmaa, sillä tarvitsisimme 10 samankaltaista kolttua ja lisäksi vatteet lääkäreille ja hoitajalle. Aioimme myös sotkea vaatteita maalilla ja tekoverellä, joten palautus entisessä kunnossa ei onnistuisi.
Itse aloitin projektin tekemällä pakkopaidan eristysellisä olevalle potilaalle.
Hyllyssä oli valmiina sopivia paloja valkoista kangasta ja kaavan piirsimme Annikan kanssa ottaen hieman mallia Annikan paidasta.



Hoitajan lakki, ompelua ja vatteiden patinointia.

Kun pakkopaita oli valmis tein Eilalle hoitajan asun, sillä emme vielä tienneet saammeko mistään sairaanhoitajan pukua. Otin asuun mallia netistä löytämistäni kuivista 1940-luvun sairaanhoitajien vaatteista. Tein Eilalle myös sairaanhoitajan hatun, kaavat löysin netistä ja pahvilla kovetin reunan. Vaatteet olivat valmiit vasta, kun ne olivat lionneet erittäin laimeassa natura- ,vesi-, pastaseoksessa. Punaisella seoksella roiskin vielä verijälkiä essuun ja yläosaan.
Esittelen vielä sotkematonta potilaan mekkoa.
Muiden vaatteiden kanssa olisi jo tullut kiire ommella, eikä kangaskaan olisi riittänyt, joten oli onnenpotku, kun siivoojien jemmasta löytyi vanhoja kokkien ja leipurin vaatteita. Vaatteita riitti kaikille ja ne olivat juuri täydellisiä.
Vaatteiden patinointia ja verestämistä.
Annoimme kaikille vaatteille vielä saman käsittelyn, kun olin jo Eilan puvulle antanut. Tällä kertaa levitimme punaista maalia suojamuoveille, näin saimme nopeasti verestettyä monta mekkoa, lisäksi käyttäisimme myös muoveja kuvan lattialla ja saimme ne näin verisiksi.


Verestetyt ja liatut vaatteet kuivumassa.





tiistai 2. joulukuuta 2014

Buddha patsas.



Aloitin patsaan työstämisen jo ensimmäisen lukuvuoden syksyllä. Valitsin patsaaksi Buddhan, sillä olin sitä jo miettinyt, enkä kovinkaan kauaa jaksanut valitsemiseen käyttää. Ajattelin myös, että Buddhan voisin jopa itselleni lunastaa.
Kaikki alkoi jälleen piirtämisellä. Olin netistä vain yhden kuvan löytänyt, joten sen perusteella piirsin kuvan patsaasta edestä, takaa ja molemmilta sivuilta. Patsaan toteuttaminen sai kuitenkin väistyä projektien tieltä ja jatkamaan pääsin vasta nyt kolmannen vuoden syksyllä.

Piirroksieni avulla heijastin piirtoheittimellä patsaan ääriviivat styrox-kutioon. Ensin tein pienoismallin, noin 30cm korkean.

Pienoismalli
Selkälinja ei oikein meinanut hahmottua, joten opettajan kehotuksesta tein vielä plastoliinista herjoituksia hartialinjan muodosta.


Pienoismallin avulla oli helpompi hahmottaa patsaan muotoa ja tein pieniä muokkauksia piirroksien ääriviivoihin, joita käyttäisin ison patsaan tekemisessä.


Styroxit liimautumassa
Suuren patsaan korkeus on n.95cm, joten minun piti aloittaa tekemällä styrox-levyistä riittävän suuri kuutio. Sahasin ensin pyörösahalla levyt oikean kokoisiksi ja uretaanilla liimaten tein niistä kuution.

Ääriviivojen piirtäminen.
Ääriviivat kuutiossa ja pienoismalli edessä.














Kun kuutio oli valmis heijastin piirtoheittimellä etupuolen ja vasemman sivun ääriviivat ja piirsin ne.


Leikkasin styroxin kuumalanka leikkurilla ääriviivojen mukaisesti ja tuloksena oli kolmiulotteinen, mutta neliskanttinen patsaan alku.


Sitten alkoi veistely. Fileerausveitsi tuntui parhaalta vaihtoehdolta terävän kärkensä ansiosta. Sain sillä hyvin kaiverrettua uuman ja kolon käden alle. Poistettavaa styroxia oli paljon, joten koitin pitää tahtia yllä ja veistellä suuria paloja kerralla.

Veistely alkaa.
Muutaman päivän veistelyn jälkeen muodot ovat alkaneet hahmottua. Veistettävää on enää vähän, joten on entistä tärkeämpää mistä kohtaa ottaa, vähän väliä kannattaa katsoa patsasta kauempaa. Vaikka styroxia saa uretaanin avulla lisättyä, se ei ole suotavaa.


Puukotus.

Joululoman jälkeen jatkoin patsasta parantamalla muotoja ja hieman viimeistelemällä jälkeä. Hahmottelin Buddhalle kasvot ja keskityin pään muotoihin. Kasvojen muotoilu oli hankalin vaihe, sillä varoin veistämästä liikaa ja yritin pitää veistojäljen siistinä ja tarkkana.

Kasvot edestä ja sivulta.
Kokonaisuutena ja myös kasvoiltaa patsas alkaa jo edestä katsottuna näyttää melko hyvältä, sivusta sen sijaan tarvitsee vielä vähän parantelua.


Sain patsaan muodot viimeisteltyä, joten oli aika kitata suurimmat kolot ja epätasaisuudet. Niitä oli tietenkin styroksissa aika paljon. Pieni styroksille ominainen röpöliäisyys ei kuitenkaan haittaa. Kittauksen jälkeen tietenkin hionta. Hiomalla poistin myös veistelyn jälkiä ja viimeistelin muotoja. Erityisesti pyöreät kohdat sai hiomalla luonnollisemmiksi.


Kitattu Buddha.
Kittauksen ja hionnan jälkeen oli aika paperoida. Paperina käytin ruskeaa suojapaperia ja liimaa laimensin vedellä. Lisäsin joukkoon väripastaa, jotta erottaisin kerrokset toisistaan. Paperoinnin aloitin vaikeimmista kohdista, eli vatsasta ja jatkoin paperointia syvimmistä kohdista ulospäin.

Suuri osa jo paperoitu.
Sormienvälit, kasvot, korvat ja varpaat olivat haastavia kolojen ja pienten pyöreiden muotojen vuoksi. Paperin alle ei saisi jäädä ilmaa eikä siihen saa jäädä ryppyjä tai taitteita. Paperin kaikki reunat täytyy olla revittyjä. Heikoimmat kohdat paperoin kahteen kertaan.
Paperoinnin jälkeen hioin patsaasta suurimmat epätasaisuudet, koska patsasta ei aivan läheltä katsota ei kaikkia saumoja tarvinnut saada hiottua pois.

Paperoituna ja hiottuna.
HIomisen jälkeen pohjamaalasin patsaan tumman viininpunaiseksi sillä se on kullalle paras pohjaväri.

Maalattu Buddha.
Maalauksen jälkeen buddha sai päänsä täyteen puuhelmiä, joista kittasin reiät. Helmet kiinnitin rakennusliimalla jonka sävytin väripastoilla myös tummanpunaieksi. Vihdoin sai Buddha myös kankaat päälleen. Kuivilla kankailla suunnittelin kankaan muotoja ja laskoksia, sitten kastelin kankaan ja tarkistin vielä miten se asettuu.  Dippasin kankaan ensin kipsiin, asettelin sen paikalleen ja laitoin lisää kipsiä päälle. Kankaan ja kipsin käyttäminen oli sotkevaa ja vaikka olin muoveilla patsasta suojannut, niin kipsiroiskeita tuli paljon.

Pyhä Buddha auringossa.
Ennen lopullista maalausta kipsin tulee kuivua kokonaan, joten maalaus jää nyt loppukeväälle.