perjantai 27. syyskuuta 2013

Sirkus.

Jenni valmisti päättötyönä sirkuksen lavastuksen, joka kiertää Suomessa eri kaupungeissa lastenkulttuurikeskuksia. Sirkuksen lavastukseen kuului teltta, norsu, kiviä, tintamareski ja neljä eri vaunua. Yhdessä asui klovni, toisessa taikuri ja kolmannessa eläimet, yksi vaunu oli lipunmyynti.
Ilmoittauduin vaunu ryhmään ja Jennin laskelmien ja piirustusten pohjalta aloimme valmistaa vaunuja vanerista (12mm). Vaunut rakennettiin niin, että ne saa kolmeen osaan ilman työkaluja; kaareva katto piti saada irroitettua vaunusta ja vaunun seinät nostettua pois jalustaltaan.

Vaunujen alusta, johon renkaat kiinnitettiin. Kulmat vahvistettiin kulmaraudoilla, jotka kiinnitettiin popniiteillä.
Vaunun seinä pohjamaalattuna. Kokoaminen tapahtui liimalla ja ruuveilla.
 Tehtäväni vaunujen valmistuksessa oli kokoaminen, seinät, alustat, kulmarimat, ovenkarmit ym kiinnittäminen ja maalaus.

Eläinvaunun seinä.

Eläinvaunun seinä luukuilla, joita avamalla lapset näkevät hienot eläinkuvat.





keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Keskiviikko sirkuksessa.





Saatiin vapautus Harrin tunneilta sillä ehdolla, että kerrotaan blogiin, mitä tuli osastolla tehtyä.
Teemme sirkus-lavasteita lasten kulttuurikeskukseen. Leenan kanssa valmistan sirkusvaunuja, joiden päämateriaali on vaneri. Tänään kokosin vaunuja ruuvaamalla, maalasin vaunujen seiniä sekä ikkunoita. Sekoitin myös osan maaleista ,joita käytin. Lisäksi aika kului erinäisten merkintöjen ja suunnitelmien tekemiseen. Kiinnitimme myös pienen piirongin taikurinvaunun seinään.