Leffakerho

The Good, the Bad and the Ugly (1966)
Western elokuvan on ohjannut Sergio Leone. Nykyään kulttimaineeseen nousseen elokuvan pääkolmikko ovat Tuco, "The Ugly" (Eli Wallach), Angel Eyes, "The Bad" (Lee Van Cleef) ja Blondie, "The Good" (Clint Eastwood).

Elokuva sijoittuu Amerikkaan, jossa jyllää sisällissota. Tarina kulkee kolmen päähenkilön matkassa koettelemusten läpi, kohti piilotettua kultaraha-omaisuutta. Matkalla on ammuskelua, hirttämisiä ja vankileirejä. Myös muutama pommi ja räjähdys.

Villin lännen kaupungin lavasteet, taustalla rinteitä.

 Elokuva on pääasiassa kuvattu Espanjassa, joitakin osia on kuvattu studiossa Roomassa. Välillä taustalla näkyvästä maastosta ja pengerretyistä rinteistä huomaa, ettei autettisessäa Amerikassa olla. Tämä ei kuitenkaan haittaa katselukokemusta, sillä en olisi sitä huomannut, jos asiasta ei oltaisi tunnilla keskusteltu. Myös kaupunkien lavasteet on rakennettu Espanjaan. Tarinassa liikutaan kaupungista toiseen, illuusio kaupunkien vaihtumisesta saadaan, kun kuvataa lavasteita eri kulmista ja tehdään pieniä muutoksia. Juonen kulkuun keskittynyt katsoja ei huomaa tarinan kannalta epäolennaisia taustan yhtäläisyyksiä.
Kaupunkien kulunut pinta on tehty roiskimalla tummaa maalia pinnoille.

Tuco ja Blondie asentamassa dynamiittia vasta rakennetun sillan juureen. Puiden tuoreudesta huomaa, että silta on uusi.

Vuonna 1966 on ollut erikoistehosteita heikosti, eli kaikki on lavastettua. Tiiliseinien rikkoutuminen ja tiilien kokonaisena irtoaminen ei aina ihan aidolta näyttänyt. Myös muut pommituksen jäljet olivat selvästi lavastettuja, mutta toisaalta elokuvaan sopivia ja näyttäviä.
Elokuvan suurin pamaus on sillan räjäyttäminen. Silta on keskellä sotatannerta ja Sad Hillin hautausmaa, sekä kulta-aarre on sen toisella puolella. Niinpä Blondie ja Tuco päättävät räjäyttää sillan päästäkseen toiselle puolelle. Valkokankaalla kaikki meneekin ihan putkeen, mutta kuvauksissa päin honkia. Espanjan armeijan kapteeni painoi laukaisunappia ja räjäytti sillan, ilman että yksikään kolmesta kamerasta ehti käynnistyä. Niinpä armeija rakensi uuden sillan, ja ammattilainen hoiti räjäytyksen.

Tuco saapuu hautausmaalle ensimmäisenä ja alkaa etsiä oikeaa hautaa.

Elokuvan näyttävä loppukohtaus käydään Sad Hillin hautausmaalla, jonne kolmikko on päätynyt. Tuco tiesi, että 200 000 dollarin saalis on sinne piilotettu, Blondie tietää haudan ja Angel Eyes haluaa rahat.
Espanjan armeijan apua käytettiin myös Sad Hillin hautausmaan lavastuksessa. Useita satoja sotilaita oli rakentamassa tuhansia hautoja. Haudat ovat pääasiassia puisia ristejä, tai vain pari puuta kiinni toisissaan, lännen elokuvan henkeen tämä hautausmaa kuitenkin sopii. Massiivisuudesta ansiosta kohtaus onkin vaikuttava.

Hautausmaan mukulakivi keskus, joka nähtiin jo elokuvan alussa kaivon ympärillä.

 Sad Hillin hautausmaan keskellä käydään elokuvan kolmintaistelu, jossa Blondie ampuu Angel Eyesin. Näytettyään Tucolle oikean haudan, Blondie käskee tämän haudan päälle, ripustamaan köyden puuhun, ja kietomaan hirttosilumukan kaulaansa. Jaettuaan rahat Blondie ratsastaa pois jättäen Tucon tasapainoilemaan henkensä edestä. Kun usko on jo lähes mennyt, kääntyy Blondie hevosellaan ja ampuu köyden poikki. Tucolla on rahansa, mutta ei hevosta ja hän kiroaa hymyillen pois ratsastavan Blondien.

.........................................................................

 The Blues Brothers (1980)
.R'n'B ja soul musiikin tahdittaman vauhdikkaan komedian on ohjannut John Landish.

Elokuva kertoo vankilasta juuri päässeestä "Joliet" Jake Bluesista ( Dan Belushi) ja tämän veljestä Elwood Bluesista (Dan Akroyd). Orpokoti, jossa veljeksevät kasvoivat, on joutumassa vararikkoon verorästien vuoksi. Orpokotia johtava nunna ei suostu ottamaan Bluesin veljeksiltä rahaa, sillä on varma, että se ei olisi laillisesti ansaittua. Niinpä veljekset päättävät kasata vanhan big bandinsä uudestaan ja tienata rahat soittamalla. Näin The Blues Brothers on jälleen koossa. He ovat jumalan antamalla tehtävällä.

The Blues Brothers on kuvattu Illinoisissa, Chicagossa. Suuri osa kohtauksista on kuvattu oikeissa paikoissa, joten suuria lavaste-rakennelmia ei ole elokuvaa varten rakennettu. Yksi takaa-ajo kohtaus on kuvattu autiossa ostoskeskuksessa, jonne lavastettiin näyteikkunat ja muu ostoskeskus meininki. Tässä elokuvassa lavastus onkin ollut paljon ehostusta ja turvallisuuteen liittyviä asioita. Eräs takaa-ajo kohtaus kuvattiin Chicagon keskustassa, auto ajaa hetken Richard Jay ostoskeskuksen sisällä, vaikka ostoskeskus vain vilahtaa kohtaus maksoi tuotannolle paljon.

Poliisiautot kasassa

Elokuva on vauhdikas, autolla ajetaan pakoon ja lujaa. Takaa-ajo kohtauksia on paljon, joten myös kolareita elokuvaan mahtuu. Elokuva pitikin pitkään hallussaan ennätystä romutettujen autojen määrästä, 60 autoa romuksi yhdessä elokuvassa. Elokuvassa onkin paljon ketjukolareita ja useita autoja romuttuu kerralla. Elokuva työllisti myös kymmenia stuntkuskeja. Yhdessä kohtauksessa auto täytyi saada putoamaan korkealta, tätä ei toteutettu trikkikuvauksella, vaan auto pudotettiin oikeasti korkealta, helikopterista.

Tietenkin poliiseja, lopulta myös country bändiä ja natsipuoluetta pakenevilla päähenkilöillä täytyy olla pakoauto. Tässä elokuvassa auto voidaankin lukea lähes yhdeksi The Blues Brothersin jäsenistä. Se on Bluesmobile, vuoden 1974 Dodge. Poiliisin huutokaupasta ostettu vanha poliisiauto. Aluksi vankilasta juuri päässeelle Jakelle ei vanha poliisiauto ole mieleen. Mutta Elwoodin kerrottua poliisiauton erikoivarustelusta, jousitus, luodin kestävät lasit ym alkaa Jakekin hyväksyä auton.

Bluesmobile loikkaa

Bluesmobile hajoaa osiksi

Todellisuudessa vuoden 1974 Dodgeja elokuvan teossa on käytetty 13 kappaletta, elokuvassa kuitenkin näyttää olevan yksi ja ainoa Bluesmobile. Kaikki ovat saman näköisiä, kuitenkin erikoisominaisuuksilla,joko tehty hyppäämään tai kulkemaan kovaa kuvauksista riippuen. Erityisen vaikea oli toteuttaa kohtaus, jossa auto hajoaa palasiksi veljesten noustua siitä. Mekaanikko teki työtä pitkään saadakseen kaikki osat sopivasti irti.

Loppukohtauksessa veljekset vievät verotoimistoon kuittia orpokodin verorästeistä, on minuuteistaa kiinni, ehtivätkö he pelastaa orpokodin. Heitä jahtaavat jo swat team ja armeijakin. Tässäkin kohtauksessa paikalla on oikeasti elokuvassa näkyvä ihmismäärä ja panssarivaunut. He ehtivät ajoissa, ja maksun kuittaavana verovirkailijana nähdään Steven Spielberg.


...........................................................................

Amélie (2001)
Ranskalaisen romanttisen komedian on ohjannut Jean-Pierre Jeunet ja pääosan Amelieta näyttelee Audrie Tautou.

Elokuva kertoo tarinan Ameliesta, ujosta tarjoilijasta Pariisilaisessa kahvilassa, joka päättää ruveta hyväntekijäksi ja muuttaa pienillä teoilla ympärillään olevien ihmisten elämän paremmaksi. Hän esimerkiksi rohkaisee yksinäistä isäänsä matkustamaan viemällä tämän puutarhatontun. Isä alkaa saada tontusta kuvia ympäri maailmaa, jotka Amelien lentoemäntä ystävä lähettää. Kun tonttu palaa kotiin, rohkenee isäkin lähteä matkustamaan. Amelie myös järjestää alakerran ilkeälle kauppiaalle käytännön piloja.

Itse Amelie on melko yksinäinen. Hän tapaa viikoittain isäänsä ja käy naapurin "lasimiehellä" kylässä. Eräänä päivänä hän näkee entisen koulutoverinsa kaivamassa revittyjä valokuvia valokuvakopin alta. Heidän katseensa kohtaa ja Nino juoksee pois, tiputtaen valokuva albumin. Amelie löytää albumin ja aloittaa Ninon kanssa kissa-hiiri leikin, ollessaan liian ujo palauttamaan albumin kasvokkain. Amelien ihastus Ninoon syvenne hiljalleen, ja naapurin lasimiehen rohkaisujen avulla Amelie uskaltaa paljastaa henkilöllisyytensä.

Amelie kirjoittaa menua

Nino ja Amelie

Amelie on kuvattu Pariisin lähiössä, Montmartressa, joka on ohjaaja Jean-Pierren kotiseutua. Elokuvassa näkyvät rakennukset ovat siis enemmäkseen aitoja paikkoja. Koska kuvauspaikat ovat aitoja, elokuvan julkaisun jälkeen alueesta on tullut suosittu turistikohde. Erityisen suosittu on kahvila kaksi myllyä (Cafe des 2 moulins), jossa Amelie on töissä tarjoilijana. Kahvilaan on vasta elokuvan jälkeen asennettu lasinen seinä, johon Amelie kirjoitti aina päivän menun. Myös kauppa, jonka omistajalle Amelie tekee käytännön piloja, koska tämä kiusaa apupoikaansa, on oikeasti olemassa.

Kauppa Montmartressa

Kahvila Kaksi myllyä

Ohjaaja Jean-Pierre on tuonut elokuvaan paljon omasta elämästään. Kuvausympäristön lisäksi myös asuntojen sisustukseen on ollut inspiraationa oikeat Pariisin asunnot. Esimerkiksi ohjaajan naapurin asunnosta otetut kuvat ovat olleet vuokraemännän asunnon lavastussuunnitelman pohjana. Asunto on elokuvassa täynnä tavaraa ja koriste-esineitä, se on kuitenkin aitoa versiota karsitumpi.
Asuntojen lavastuksissa on käytetty paljon värejä, ne ovat melko runsaasti sisustettuja ja tukevat hyvin mielikuvaa pariisilaisesta asunnosta. Asunnoissa on paljon rekvisiittaa ja persoonallisia tavaroita, kuten alla olevassa kuvassa sängyn vieressä on erilaiset lamput. Lavasteet näyttävät aivan henkilöidensä kodeilta, tämäkää ei ihan kaikissa elokuvissa onnistu.

Amelien romanttisesti sisustettu makuuhuone Kölnin studiossa

Toisin kuin ulkokohtaukset, sisäkohtaukset on kuvattu studiossa Kölnissä. Vaikka ulko- ja sisäkohtaukset on kuvattu eri maissa, ei elokuvassa sitä voisi arvata. Ehkä juuri ulkokohtausten aitous, luo illuusion myös asuntojen oikeasta olemassa olosta. Toki jotkin seikat, kuten asuntojen suljetut varhot, viittaavat studiossa kuvaamiseen.

Kummitusjunan sisällä

Huvipuisto, jossa Nino on töissä kummitusjunassa on oikeasti Pariisissa. Kummitusjunan sisällä tapahtuva kohtaus on kuvattu kuitenkin Kölnin studiossa. Juna onkin hieman liian hyvän näköinen ollakseen aito huvipuistolaite, siellä on liikaa valoja ja savukoneella tehtyä sumua.
Elokuvan värikäs, rönsyilevä ja hieman hullutteleva lavastus tukee hyvin Amelien tarinaa. Vaikka paikat ovatkin aitoja, eikä tarinassakaan ole mitään yliluonnollista, kokonaisuudesta tulee satumainen.

..........................................................................

 

Alien –kahdeksas matkustaja (1979)

Scifi-elokuvan  ohjannut Ridley Scott ja se on Alien elokuvien ensimmäinen osa. Alien-hahmon sekä alieniin liittyvät asiat, kuten avaruusalus ja munat, suunnitteli sveitsiläinen kuvataiteilija H.R Giger. Alien on yksi tunnetuimmista kauhuelokuva hahmoista. Elokuva voitti oscar-palkinnon erikoistehosteistaan. Pääosaa näyttelee Sigourney Weaver.

Elokuvassa rahtialus Nostromo on jo palaamassa avaruudesta maahan, kun se saa hätäsignaalin tuntemattomalta planeetalta. Lähtiessään tutkimaan signaalia he löytävät haaksirikoutuneen avaruusaluksen, aluksella erään miehistön jäsenen visiiriin takertuu tuntematon olio. He palaavat omalle alukselleen, ja huomaavat pian, että olio on erittäin nopeasti kasvava ja vaikeasti tapettava.


Elokuva toteutettiin nopealla aikataululla, sillä budjetti oli melko pieni ja 20th Century Fox painosti pysymään aikataulussa. Suurin osa kohtauksista on kuvattu Shepperton Studioilla Lontoossa, pienoismalli kuvaukset kuvattiin Bray Studioilla Water Oakleyssä. Planeetat ja avaruusalukset on kuvattu käyttäen pienoismalleja.
Elokuvassa on kolme päälavastetta; avaruusalus Nostromo, planeetan pinta ja haaksirikkoutunut avaruusalus. Yhteensä 200 työmiestä ja teknikkoa oli rakentamassa lavasteita. Planeetan pinnan rakentamiseen käytettiin tonneittain hiekkaa ja savea.
Nostromon laskeutumisalusta rakennettiin oikeasti, mutta vielä 18 metrisenäkään se ei ohjaajan mielestä ollut riittävän suuri. Niinpä hänen ja kameramiehen pienet lapset puettiin pieniin avaruuspukuihin, jotta alus näytti suuremmalta.

Nostromo laskeutuu.

Nostromo on sisältä juuri sen näköinen, mitä mielikuva avaruusaluksesta on. Kuusikulmaisia oviaukkoja, paljon johtoja, nappuloita, tietokoneruutuja, valoja, putkia ja ritilää. Yksittäin tarkasteltuna sälän määrä voi näyttää hassulta, mutta kun sitä on riittävästi, eikä se ole pääosassa, se luo oikean tunnelman. Käytävät näyttävät usein metallisilta, luultavasti maalien ansiota, niissä on myös huono valaistus ja hämärää. Huoneet, kuten kapseli-huone ovat muodoiltaa enemmän pyöreitä ja lähes muovisen näköisiä, ne ovat taas vaaleampia, beigeä ja valkoista.  Nostromon laskeutumisalusta rakennettiin oikeasti, mutta vielä 18 metrisenäkään se ei ohjaajan mielestä ollut riittävän suuri. Niinpä hänen ja kameramiehen pienet lapset puettiin pieniin avaruuspukuihin, jotta alus näytti suuremmalta.

Kuvaukset alienin munaluolasta.

Hätämerkkiä lähettävä avaruusalus on Alienin pesä. Kontrastiksi Nostromon tekniselle ulkonäölle Giger suunniteli aluksesta orgaanisen, eikä siellä ole nähtävissä teknisiä elementtejä. Aluksen sisus muistuttaa enemmän jonkin elävän sisukaluja. Giger käyttikin paljon luita ja laastia tehdessään luolaa, jossa alienin munat ovat. Pinta on maalattu harmaalla ja mustalla, muistuttaen jälleen metallia. Alienin muna-luola on ehkä yksi vaikuttavimmista tämän elokuvan lavstuksista.

Tuotantoyhtiön mielestä kohtaus, jossa aluksen kuollut kuljettaja istuu ohjaamossa, oli liian kallis toteutettavaksi vain yhtä kohtausta varten. Ohjaaja sai kuitenkin heidät vakuuttuneeksi kohtauksen tärkeydestä, ja lavasteiden rakennukseen saatiin lupa. Seiniä rakennettiin kuitenkin vain yksi, ja kuljettaja istui liikuteltavan levyn päällä, niin kuvauskulmia voitiin muuttaa.
Myös tässä kohtauksessa käytettiin lapsia avaruuspuvuissa.

Lapset kiipeilevät lavasteen päällä.

Luurangon näköinen alien.

Itse Alien esiintyy elokuvassa erimuodoissa. Ensimmäinen katsojien näkemä versio on luurangon näköinen, joka on kiinnittynyt yhden miehistön jäsenen kasvoille. Tässä alien on mustekalamainen ja toteutettu uskottavasti. Seuraava, ehkä hieman koominenkin alienin kohtaus on sen repeytyminen ulos miehen rinnasta ja pika juoksu pöydän halki.

Alien nukke tunkeutuu valetorson läpi ja veri roiskuu

Vielä rinnasta tulo vaiheessa kohtaus on melko ällöttävä, mutta pikavauhtia kiitävä alien on selvä nukke.
Näyttelijöiden reaktiot ovat kuitenkin aidot, sillä heille ei ollut kerrottu, missä vaiheessa pöydän alla oleva nukketaiteilija työntää nuken tekoverellä täytetyn valetorson läpi.

Pikku alien käsinukke

Täysikokoinen alien

Mieleenpainuvin ja pelottavin on täysikokoiseksi kasvanut ailien, jolla on suippo kallo, mutta ihmismäinen ruumis.

Mieleenpainuvin ja pelottavin on täysikokoiseksi kasvanut ailien, jolla on suippo kallo, mutta ihmismäinen ruumis. Tosin yllä olevassa kuvassa, jossa Alien on kuvattu hyvässä valossa ja lähes kokonaan, pelottavuus kärsii. Elokuvassa alienia ei näytetäkään kokonaan, vaan annetaan ihmisten kuvitella se entistä kamalammaksi.
Alienin kallossa on 900 liikkuvaa osaa, ja kasvojen muotoiluun on käytetty ihmisen kalloa. Alienia esittää 218cm pitkä Bolaji Badejo, jonka mittojen mukaan lateksipuku valmistettiin.

Alien tauolla

Erikoistehosteita elokuvassa on, toiset onnistuneempia kuin toiset. Käsinukke alienin jälkeen hämmästytti ja huvitti tohtorin paljastuminen androidiksi. Sisuskaluina kohtauksessa on käytetty maitoa, kaviaaria, pastaa sekä läpinäkyviä marmorikuulia. Kohtauksessa ehkä eniten ällöttääkin juuri ajatus ruoan söhrimisestä naamaan. Kohtaus on luultavasti toteutettu niin, että näyttelijä on pöydän alla ja pää tulee reiän läpi. Välillä on käytetty kuitenkin huonosti onnistunutta valepäätä, joka on kenties yritetty tehdä näyttelijän kasvojen muotin mukaan.

Spagettia, maitoa ja muita sisuskaluja.

Vaikka elokuvassa ei kaikki aivan uskottavalta näytä, ja välillä erikoistehosteiden kustannuksella voi nauraa, on se silti hienosti lavastettu ja visuaalisesti yksi tunnistettavimmista elokuvista.

...........................................................................

Ed Wood (1994)
Vuorossa oli Tim Burtonin ohjaama mustavalkoinen elokuva, joka kertoo B-luokan elokuvien innokkasta ohjaajasta Edward D. Wood Juniorista, jota näyttelee Johnny Depp. Bela Lugosia näyttelevä Martin Landau sai ansaitusti suorituksestaan parhaan sivuosan Oscarin. Päälavastajana toimi Tom Duffield, joka on lavastanut myös muita Tim Burtonin elokuvia, kuten Saksikäsi Edward ja Beetlejuice. Ed Wood ohjasi kymmeniä kauhu-, tieteis- ja lännenelokuvia. Tunnetuin on kenties Plan 9 from Outer Space. Wood oli myös transvestiitti, joka piti erityisesti angorasta.

Ed Woodin kuvausryhmä Tim Burtonin elokuvassa.

Elokuva kertoo elokuvien tekemisestä, joten elokuvassa on lavasteet lavasteissa. Tämän tyyppisessä elokuvassa usein unohtaakin seurata oikeita, elokuvaa varten tehtyjä lavasteita. Mielenkiintoista olikin seurata Ed Woodin elokuvien lavasteita, jotka toisinaan olivat hieman koomisia. Elokuva sijoittuu 50-luvun Hollywoodiin ja lavastuksessa on pysytty 50-luvun linjoilla.

Elokuvan mustavalkoisuus asetti ensimmäiset haasteet lavastukselle. Koska värit eivät näy, on kontrasti tärkeää. Lavastaja kuvasikin kaiken huonekkaluista tapetteihin ensin mustavalkoisina polaroideina, jotta näki, mikä niiden kontrasti oli suhteessa toisiinsa. Esimerkiksi jos tapetin punaiset kukat eivät erottuneet taustasta, niitä piti maalata tummemmiksi. Elokuvassa ei myöskään ole paljoa tekstuuria, vaan pinnat ovat sileitä ja yleisilme graafinen.

Ed Woodin elokuvaa varten rakennettu pienoismalli. Ufot ovat maalattuja kertakäyttölautasia.

 Alussa näemme pienoismallin Hollywoodista, sitä on kuitenkin tiivistetty niin, että kaukana toisistaan olevat maamerkkirakennukset on saatu mahtumaan samaan ottoon. Ed Woodin Plan 9 from outer space -elokuvaa varten rakennettiin toinen pienoismalli, mutta nyt hieman huonommin, niinkuin se Woodin elokuvassa olisi ollut.

Depp ja Landau Lugosin asunnon lavasteissa

Elokuvan lavasteista: Ed Woodin asunto on yksinkertainen, 50-luvun kämppä. Draculana tunnetuksi tulleen Bela Lugosin talo on Tim Burtonmaisessa yksikertaisessa lähiössä. Sisältä asunto on kuitenkin täynnä tavaraa ja rekvisiittaa. Dracula-aihe on lähellä sisustuksen elementeissä, ja asunto voisikin olla Draculan koti

Kaari ja kuvakulma luovat tunnelmaa.

Kohtaukseen huvipuistossa, jossa Johnny Depp ja Patricia Arquette ovat kummitusjunassa, on kerätty kaikkea elokuvassa käytettyä rekvisiittaa ja sitä on muokattu, sillä budjetti alkoi loppua. Kummitusjunan vaunun maalausta on inspiroinut Edvard Munchin maalaukset, erityisesti Huuto tulee mieleen. Muuten kummitusjunassa on käytetty valoa ja varjoa, sekä yksinkertaisia ja klassisia kummitusjuna elementtejä. Erityisesti kummitusjunassa voi nähdä vaikutteita saksalaisesta ekspressionismistä.
 

Ed Woodin elokuvien lavasteista: Ed Woodin elokuvissa oli pieni budjetti, joka usein loppui kesken. Lavasteet ovat yksiulotteisia, litteitä, eikä niissä ole syvyyttä. Pintaa ei ole juurikaan käsitelty maalaamalla tai lisäämällä tekstuuria. Ne noudattavat mahdollisimman paljon alkuperäisten elokuvien visuaalista ilmettä.

Hautausmaa kohtaus

Erityisesti kohtaus hautausmaalla on hauska, kun pahviset hautakivet taittuvat näyttelijöiden alla ja nurmimatto menee rypyille. Tämä ei innokasta ohjaajaa kuitenkaan haittaa, ns. sivuseikkoja.
Lavasteet ovat myös kotikutoisia, sillä näemme kuinka Kathy maalaa kertakäyttölautasia hopeisiksi ufoiksi. Ufot poltetaan kuvauksessa Los Angelesin pienoismallin yllä.

Landau lammessa mustekalan kanssa

Hauska on myös kohtaus, jossa kuvaustiimi "lainaa" studion suurta mustekala-robottia. Tosin unohtavat ottaa moottorin mukaan. Mustekala on itsessään kuitenkin hieno rekvisiitta.  
Lavastaja Tom Duffing halusi tuoda lavastukseen hauskoja yksityiskohtia, joita ehkä kaikki eivät huomaa. 1950-luvulla vallinneen ufo-villityksen innoittamana hän lisäsi monen kohtauksen lavasteeseen pyöreän, lentäväälautasta muistuttavan muodon. Joskus seinäkoristeena tai lamppuna kadulla. Ravintolan seinäkoristeina huomasinkin jujun,  koska Paula mahdollisista "ufoista" mainitsi.

Elokuvaa katsoessa on välillä vaikea muistaa, että ainoastaan Ed Woodin elokuvat eivät ole lavastettuja, myös ko. Tim Burtonin elokuva on lavastettu, vain paremmin ja aidommin. Mustavalkoisuus osaltaan vie katsetta pois lavasteista. Kiinnostus Ed Woodin elokuvia kohtaan herää, myös elokuvassa esitetyn Woodin asenne on ihailtava. Periksi ei anneta. Ja muistakaa:"Film making is not about the tiny details. It's about the big picture". (Ed Wood elokuvassa tuottajien kommentteihin taittuvista hautakivistä ja rullaantuvasta nurmikosta).

.............................................................................

Yölento (2005) 
Elokuvan on ohjannut myös Scream -elokuvista tuttu Wes Craven. Päälavastajana toimi Bruce Miller.

Lisa Reisert ( Rachel McAdams) pelkää lentämistä. Hänen on kuitenkin lennettävä takaisin kotiin isoäitinsä hautajaisista. Lentokentällä hän tutustuu miellyttävään mieheen, Jackson Rippneriin ( Cillian Murphy). Kuin sattumankaupalla he istuvat myös lentokoneessa vierekkäin. Lisa luulee istuvansa mukavan miehen vieressä, kunnes totuus paljastuu. Hotellissa, jossa Lisa on töissä, yöpyy Homeland Securityn johtaja, joka Jacksonin ryhmän on määrä järjestää hengiltä. Lisan tarvitsee vain soittaa hotellille ja vaihtaa Charles Keefen huone, jotta salamurha onnistuu. Kiristääkseen Lisaa, Jacksonilla on palkkamurhaaja Lisan isän ovella, valmiina käyttämään veistään.

Elokuva sijoittuu enimmäkseen lentokoneeseen, joten lentokoneen lisäksi varsinaisia lavasteita ei paljoa ole. Toki lentokone on haaste itsessään. Lavastaja Bruce Miller rakensi elokuvassa nähtävän lentokoneen studioon, yhdistämällä eri osia eri lentokoneista. Tuolit olivat eri koneesta, kuin esim seinät. Näin hän sai rakennettua parhaan mahdollisen koneen kuvauksia varten.

Rachel, Cillian Ja Wes Craven lavastetussa lentokoneessa.

Lentokoneesta irroitettu seinää ja kattoa.

Koska kone on koottu palasista sitä oli helppo myös purkaa kuvakulmien mukaan. Lentokoneen keskellä katossa kulki kiskot, joita pitkin kameraa saatiin liikutettua. Ilmakuopat ja lentokoneen tärinät on toteutettu hydrauliikalla. Lentokoneen alla on n.30cm ilmatyynyt, jonka avulla konetta saatiin heilutettua. Tärinät yhdistettynä lentokoneen ääniin loivat aidon tunnelman. Jos elokuvaa olisi katsonut elokuvateatterissa efektit olisivat olleet vielä autenttisemmat. Suljettu lentokoneen tila toimii hyvin myös elokuvan tapahtumapaikkana, sillä se luo hieman klaustrofobisen tunnelman.

Epätodellisen paljon tilaa economy-luokan penkeillä.

Lentokoneen vessassa tapahtuva kohtaus on kuvattu nosturin päähän kiinnitetyllä kameralla. Näin vessa saatiin rakennettua umpinaiseksi, eikä siellä tarvinnut näyttelijöiden lisäksi olla kuvaajaa. Kaikkiaan lentokoneessa tapahtuvat kohtaukset näyttävät aidoilta, jos joku oikein väittäisi, että ilmassa on kuvattu, saattaisi uskoakin. Tosin hieman korkeammalta ja tilavammalta vaikutti, kuin jumbot joilla itse olen lentänyt. Lentämässä ja ulkoa kuvatut lentokoneet ovat myös eri merkkisiä, kuin mitä lavastettu kone esittää (Boeing 767).

Kohtaus lentokoneen vessassa.

Lentokone on täynnä, ja tietenkin samat ihmiset istuvat samoilla paikoilla koko lennon. Kuvauksia varten paikalla onkin ollut 60-100 statistia, samoissa vaatteissa ja saman vierustoverin vieressä. Jos katsoisi elokuva uudestaan, kiinnostaisi seurata statisteja, jotta huomaisi mahdollisesti leikkauksessa tulleita jatkuvuuden mokia. Kummalista oli myös, etteivät muut matkustajat huomanneet Lisan hätää.

Itsepuolustusväline nro 1.

Lentokoneen lisäksi tapahtumapaikkoja ovat Lux Atlantic Hotelli sekä Lisan isän talo. Lisan isän luona käydään perinteistä kissa-hiiri -leikkiä murhamiehen, Jacksonin kanssa. Asunnossa on käynnissä remontti ja osa seinistä on vasta valmisteltu maalausta tai tapetointia varten. Talo on kuitenkin realistisen näköinen ja auton törmäys pääoveenkin on ihan hyvä.

Charles Keefen sviitti on lavastettu studioon. Kun salamurhaaja ryhmä ampuvat ammuksensa, sviitti räjähtää. Tämä kohtaus on kuvattu studiossa yhdellä otolla, räjähdys on aito, eikä paikalla ole stuntmiesten lisäksi muita. Lavastajien oli toteutettava lavasteet niin, ettei näytä siltä, että studiossa olevat lavasteet räjäytetään, vaan, siltä kuin hotellihuone olisi räjähtänyt. Koskaan en aitoa huoneiston räjäytystä ole nähnyt, joten en aivan varmaksi osaa sanoa miltä se näyttäisi. Ehkä seinät ja katto hieman heppoisasti periksi antoivat, mutta melko aidon näköinen pamaus on.

.......................................................................

Moulin Rouge! (2001)

Romanttisen musiikin täyteisen elokuvan on ohjannut Baz Luhrmann. Elokuva on voittanut oscarit parhaasta lavastuksesta sekä parhaasta puvustuksesta. Pääosaa näyttelevät Nicole Kidman ja Ewan McGregor.

Elokuva kertoo vuoden 1899 Pariisista ja päänäyttämönä on kabaree, nimeltä Moulin Rouge. Satine (Kidman) on kabareen tähtikurtisaani, jonka työtä on miellyttää miehiä ja saada heidät rakastumaan itseensä, rahan takia. Christian McGregor) on nuori kirjailija, joka pienen huijauksen kautta päätyy Sabinen yksityishuoneeseen. Seurauksena on suloisen katkera rakkaustarina kahdesta ihmisestä ja lupauksista,  jotka heidät yrittää erottaa.

Satine keinulla, sininen valo ja hilesade.

Elokuva on kuvattu kokonaan studiossa eli kaikki on lavastettua. Suurin osa elokuvan kohtauksista sijoittuu myllyyn, eli Moulin Rougeen, kabaree teatteriin. Myllyn lavastus noudattaa teatterin peruselementtejä, siellä on lava, jota reunustaa paksu viininpunainen esirippu. Mylly on muodoltaan myös pyöreä. 

Vähän teatterin verhoa ja seinää.

Muuten värimaailma pysyy paljon punaisessa ja kullassa, kankaineen ja seinäkoukeroineen sisustus on runsas. Runsautta korostaa vielä tanssijoiden ja yleisönkin vaatteet ja röyhelöt, sekä nopea ja hieman sekava kuvaus tyyli. Myllyn lavastksessa on käytetty paljon myös pieniä valoja, sekä suurempia valojen värien muutoksia, luomaan erilaisia tunnelmia. 

Satinen saapuessa keinulla tunnelma muuttuu täysin, kun valo vaihdetaan siniseen, tällöin yleisöön sataa myös glittersade.

Koristeellinen elefanttihuone, taustalla lavasteita ja paljon pieniä valoja.

Satineen huone on suuren elefantin muotoinen ja se on korkealla. Elefantin katolla on pieni terassi, jossa on yksi ulkokohtauksista, kuitenkin siis studiossa. Huone on jälleen täynnä kankaita koriste-esineitä, kattokruunuja ja muuta rekvisiittaa. Seinissä on jälleen kultaa ja punaista, sekä kiekuroita maalattuna kultaisiin osiin. Tästä huoneesta tulee hieman mieleen bollywood-elokuvat.

Kontrastina lämpimille sävyille, on herttuan linna. Linnan julkisivu on melko perinteisen kivilinnan mukainen. Kun Satine illastaa herttuan kanssa pöydällä on runsaasti kynttilöitä, mutta sinisellä valolla ja suurella tilalla on saatu aikaan kylmä tunnelma. Jälleen on käytetty värivaloa.

Kaupungista on tehty kaksi pienoismallia. Toista, pienempää käytetään, kun kuvataan kaupunkia, kuten luultavasti elokuvan alussa. Toista hieman suurempaa pienoismallia on käytetty, kun kuvataan ihmisiä, esimerkiksi Christiania ikkunassaan.

Kuva Myllyn lavasta, käynnissä bollywood-näytelmä.

Lavastus tässä elokuvassa on kaunis ja näyttävä. Kummallista, kuinka joissakin elokuvissa täysin lavastettu tila, tuntuu hieman tökeröltä ja teatterimaiselta, mutta toisessa, kuten tässä toimii mainiosti. Hyvällä kuvauksella, väreillä ja valoilla saadaan aikaan näyttävä lopputulos, ei sitä varmaan kukaan todeksi luule, eihän se sitä olekaan.

...........................................................................

Mamma Mia! (2008)
Musikaali elokuvan on ohjannut Phyllida Lloyd. Tuottajana ovat olleet mm. ABBAsta tutut Benny Andersson ja Björn Ulvaeus. Elokuva pohjautuu musikaaliin, joka taas on rakennettu ABBAn musiikin ympärille. Pääosaa esittävät Meryl Streep ja Amanda Seyfried.

Donna (Streep) pyörittää majataloa Kalokairin saarella kreikassa. Hänen tyttärensä Sophie (Seyfried) on menossa saarella naimisiin. Sophie ei tiedä kuka hänen isänsä on, niinpä hän lukee äitinsä päiväkirjaa ja saa selville, että kuka vain kolmesta miehestä (Pierce Brosnan, Colin Firth, Stellan Skarsgård) saattaa olla se oikea. Sophie kutsuu isä ehdokkaat häihinsä, mutta vanhojen heilojen näkeminen ei aluksi olekaan Donnalle ihan helppoa.

Meryl Streep Villa Donnan lavasteiden edessä Mamma Mia!n mainoksessa.

Rapatun ja rappeutuneen seinän jäljitelmää.

Elokuva on kuvattu Kreikassa Skopeloksen saarella, sekä Pinewood studioilla. Villa Donna on lavastettu kokonaisuudessaan studioon. Mikäli meri näkyy näissä kohtauksissa, se on usein sumuinen ja epäselvä. Talot on lavastettu Kreikalle tyypillisiksi valkoisiksi ja tehostevärinä ikkunanpielissä ja ovissa on usein vaaleansinistä. Seinän pinta näyttää kauempaa ihan hyvältä, mutta lähemmin kuitenkin huomaa, että kyse on jäljitelmästä.

Pihan kivetys on tasainen.

 Jälleen kokonaisuus on hyvin tehty, mutta pienet asiat tuovat silti lavastemaisuuden esiin, kuten tässä tapauksessa pihan kiveys, joka ainakin näyttää aivan maalatulta, saumojen ja kiven välillä ei näytä olevan tasoeroa tai varjoa.

Lavasteiden valkoiset ja pelkistetyt julkisivut sekä pimeät yöt mahdollistavat valojen kanssa leikittelyn. Joissakin kohdissa valot menevät hieman överiksi, eikä enää näytäkään siltä, että ollaan Kreikan yössä. Musikaalille on kuitenkin tyypillisiä tanssikohtaukset, jotka hieman poikkeavat muun juonen todenmukaisuudesta.

Ikkunanpielet, parvekkeet ja ovet ovat ihanan kuluneeksi maalatut. Ehkä kuluma ei aivan aidolta näytä, mutta valkoisen ja vaaleansinisen/turkoosin yhdistäminen toimii. Myös asunnoissa sisällä on rapatut seinät, joissakin kohdissa vaaleansiniset. Sisällä seinien rappeumaa on tuotu esiin rapistuneella rappauksella, jonka alta näkyy kivi tai tiili jäljitelmä. Huonekalut ovat kauniita ja vanhoja. Kankaissa, kuten tyynyissä ja petivaatteissa on kirjavia ja värikkäitä kuoseja. Kontrastiksi sini-valkoisuudelle kankaat ovat punaisen ja oranssin sävyttämiä.

Taustalla oleva seinä näyttää paperilta, joka on kastuessaan kupruillut.

Agios Ioannis kappeli Skopeloksella. Hää kohtaus kuvattiin täällä.

Koska meri on elokuvassa usein läsnä, rannalla ja laiturilla ollaan paljon, on suuri osa ulkokohtauksista kuvattu paikan päällä. Aidon merenrannan lavastaminen studioon uskottavasti olisi varmasti hankalaa. Oikeilla saarilla on tietenkin kasvillisuutta ja puita, joita kuvistakin näkyy. Villa Donnan lavasteissa olikin paljon kasveja ja puita, ihan aitoja, niillä oli automaattinen kastelujärjestelmä ja pidettiin huolta, että ne saivat myös auringon valoa.

Rakkautta merenrannalla.

Musikaali-kohtaus laiturilla.

Kolme isäehdokasta saapuu saarelle purjeveneellä, tämä vene on aito, eikä sitä ole lavastettu. Purjeveneen perässä liehuva lippu taitaa olla elokuvan ainoa viittaus Ruotsiin.
Elokuvassa on paljon musikaalille tyypillisiä piirteitä, kuten ryhmäkohtaukset, joissa puhjetaan laulamaan ja heilumaan. Villa Donnan lavasteet oli mielestäni melko hyvin toteutettu. Ainakin värit ovat kauniita.

...........................................................................

Kaksipäisen kotkan varjossa (2005)
Katselimme ensimmäisen suomalaisen elokuvan leffakerhossamme. Elokuva on Timo Koivusalon ohjaama ja kirjoittama. Elikuvan musiikki on myös Timo Koivusalon käsialaa.

Elokuva sijoittuu 1900-luvun alun Suomeen, joka on vielä Venäjän vallan alla. Mikko Leppilampi näyttelee kirjailijaa, joka piilottelee Venäjän vastaisten kirjoitustensa vuoksi. Helena Vierikko esittää hänen rakastaan ja Vesa-Matti Loiri torimyyjää, joka auttaa nuorta kirjailijaa piilottelussa. Elokuva kertoo kylän taistelusta epäoikeudenmukaista ja ilkeää kenraalia vastaan. Kuten ohjaaja itse kuvaa: "Elokuva toivosta joka on yhtä väkevää kuin rakkaus ja yhdessä niitä on vaikea nujertaa. Tarina pienen kansan päättäväisyydestä, jonka hiljainen voima teki mahdottoman mahdolliseksi."

Torin laidalla olevien lavasteiden pystytystä.

Elokuvan mahtipontinen tarina jäi hieman sekavan juonen ja tökerön näyttelemisen jalkoihin. Onneksi meidän tehtävämme ei ole analysoida näyttelijä suorituksia tai esimerkiksi musiikin sopivuutta elokuvaan. Me keskityimme lavasteeseen, joka oli siihen asti Suomen elokuvahistorian suurin ulkolavaste. Elokuvan keskiössä oleva kylä on täysin lavastettu Villillän tv- ja elokuvakeskuksen pihalle. 
Kuten viereisestä kuvasta näkyy, torin laidalla olevat talot ovat vain julkisivuja, puusta, vanerista jne,  joiden takana on mm. suuria merikontteja.

Korttelin kokoinen lavastekokonaisuus oli vajaan hehtaarin kokoinen. 9 metristä lavaste seinää on elokuvaa varten käytetty 400 metriä. Lavastamassa on ollut 20 hengen työryhmä, joita Pentti Valkeasuo ja lavastemestari Markku Mäkipää ohjasivat. Elokuvassa on kohtaus, jossa kyläläiset kokoontuvat torille. Ihmisiä kohtauksessa on paljon, ja  rakentaminen elokuvakeskuksen yhteyteen mahdollisti suurten joukkokohtausten hallitsemisen.

Tori elokuvan näkökulmasta.

Usein kun lavastetaan kokonaisia kyliä tai muita suuria alueita, katsoja huomaa että lavasteissa ollaan. Vaikka talot ja muut kylän osat oltiin taitavasti rakennettu, eivät ne aivan aidoilta näyttäneet. Talojen seinät ovat melko sileät. Maalilla on kenties haettu hieman repatun kivitalon pintaa. Vaikka talot elokuvan aikaan olisivatkin olleet uusia, ehkä pintaan olisi voinut laittaa enemmän eloa ja rosoisuutta. Kylän kuppila, jossa laulettiin juomalauluista iskelmään oli puu penkkeineen hämyinen.  Kenraalin huone ja muut sisätilat oli realistisesti lavastettu.

Elokuvan lavastus on hieman teatterimainen, mutta niin oli itse elokuvakin monelta osin. Lavasteet tukivat kuitenkin tarinaa hyvin.

............................................................................

Pirates of the Caribbean, The curse of the Black Pearl (2003)
Elokuva on  Pirates of the Caribbean elokuvien ensimmäinen osa, vuoteen 2012 mennessä elokuvia on ilmestynyt neljä. Ensimmäiset kolme elokuvaa on ohjannut Gore Verbinski. Pääosaa näyttelevät Johnny Depp, Orlando Bloom, Keira Knightley ja Geoffry Rush.
Budjetti 140 miljoonaa dollaria.

Elokuva perustuu Disney Worldin Pirates of the Caribbean -rataan, joka osaltaan selittää elokuvan vauhdikkuuden. Jack Sparrow (Depp) on meriosvo-kapteeni, joka menetti laivansa, Mustan Helmen, kapinassa perämiehelleen Barbossalle (Rush). Jackilla on kuitenkin suunnitelma millä saada laivansa takaisin, nimittäin Will (Bloom), joka voi pelastaa Barbossan miehistön kuolemattomuuden kiroukselta.

Port Royalin satama

Elokuva sijoittuu Karibian-merelle ja sitä on kuvattu yhtensä 20 saarella. Elokuvassa kuitenkin käymme vain neljällä saarella. Yhdellä saarista on Port Royal, satamakaupunki linnoituksineen. Linnoitus on rakennettu käyttäen betonia, kipsiä ja vaneria, se on käsitelty maalamalla näyttämään kiveltä. Port Royalin kaupunki on myös lavastettu, pieni keskiaikainen kylä. Rakennukset ovat enimmäkseen tummaa puuta ja niihin on varmaankin käytetty paljon puuta.. Port Royalin laituri on myös puinen. Laiturilla oli paljon köysiä, laatikoita ja muuta rekvisiittaa, joten itse rakenteisiin ei tule kiinnitettyä niin paljon huomiota.

Sparrow saapuu Tortugaan

Tortuga, toisella saarella sijaitseva merirosvojen, hulttioiden ja porttojen kylä, on erittäin runsaasti lavastettu. Kuten kuvasta näkyy laitureilla ja kylän kujalla on kaikennäköistä tavaraa. Suurin osa on kuitenkin ruskeaa, puista, punottua tai köyttä. Tortugan kylän suurempia lavasterakennelmia en oikeastaan edes muista, kun pienempää rekvisiittaa oli niin runsaasti. Sparrow käy värväämässä itselleen miehistöä

Tortugan kapakka

Tortugan kapakassa. Kapakka on hämyinen ja seinät tummat, kynttilöitä on paljon, mutta niiden lisäksi myös keltaista ja punaista valoa. Koska kapakssa on holvikaaret, on sen oltava kivinen, tätä ei kuitenkaan seinistä varsinaisesti huomaa. Huonekalut ovat tummaa puuta ja käsitelty vanhan näköisiksi. Kapakassa ei ole yhtä paljon rekvisiittaa, kuin kaduilla, mutta hämyisyys ja ihmisten paljous tuo saman runsauden tunteen.

Aarre Isla De Muertan luolassa

Cortezin kolikot olivat erityisiä, pääkallo kuvioisia

Isla De Muerta, saari jolla on aarreluola, on rakennettu studioon. Luolaa oli rakentamassa 100 miestä ja rakentamiseen meni noin viisi kuukautta. Luolan seinät ovat epätasaiset ja maalattu kiven näköiseksi. Materiaaleja on varmasti ollut paljon, mutta luultavasti uretaania, styroksia ja kipsiä myös. Luolamaisuus oli toteutettu hyvin, mutta tippukivet eivät olleet lainkaan riittävän teräviä. Lavastajat olivat keränneet luolaan paljon aarre-rekvisiittaa ja kultakolikoita tehtiin 200 000 kappaletta. Jotta aarrevuoret näyttäisivät suuremmilta, lavastajat maalasivat myös styroksia kultaiseksi.

Sparrow saapuu Port Royaliin

Dauntless kuvauksissa

 Koska on kyse merirosvo elokuvasta on oltava myös laivoja. Elokuvan keskeiset laivat ovat Dauntles, Interceptor ja Musta Helmi. Mustasta Helmestä rakennettiin kolme kappaletta, joista kaksi purjehti ja yksi oli studiossa. Kaikista laivoista tehtiin myös pienoismallit, sillä oikeat laivat olivat laiturissa. Yhteensä kuusi päivää laivat oikeasti liikkuivat meressä. Kauempaa kuvatut laivat ovat siis pienoismalleja, joistakin kohdista sen voi huomata. Laivoja on myös viimeistelty tietokoneen avulla, kuten kuvassa näkyvä Dauntless, josta vain keula ja perä ovat oikeasti rakennettuja. Musta Helmi rakennettiin studioon, jotta pystyttiin kontrolloimaan sumua ja merenkäyntiä.

Mustan helmen keula.

Vaikka laivoja onkin viimeistelty tietokoneella, en sitä itse ainakaan huomannut. Erityisesti Mustan Helmen keulakoriste on hieno teatteriveistos.

Rekvisiittaa elokuvassa on paljon. Suuressa osassa ovat Cortezin kultarahat sekä Jackin kompassi. Nämä ovat varmasti vain elokuvaa varten tehtyjä. Sen sijaan esim. Sparrown pistooli aito ja antiikkinen vuodelta 1760.

Kapteeni Barbossa

Laivojen viimeistelyn lisäksi elokuvassa on käytetty tietokonetta toteuttamaan Barbossan miehistö, joka kuunvalossa muuttuu ryhmäksi eläviä kuolleita. Kaikki luuranko kohtaukset täytyi kuvata näyttelijöillä ja ilman näyttelijöitä. Näyttelijät näyttelivät kohtaukset vielä motion capture-lavalla, jonka jälkeen digitaalisesti animoitiin luurangot kohtauksiin. Paljon aikaa kului myös modernien laivojen poistamiseen kohtauksien taustoilta.

Antiikkinen pistooli.

.............................................................................

Showtime (2002)
Elokuvan on ohjannut Tom Dey. Pääosaa näyttelevät Eddie Murphy ja Robert De Niro.

Showtime kytät. (De Niro ja Murphy)

Mitch Preston (De Niro) on asiallinen rikosetsivä, joka ottaa työnsä vakavasti. Joutuessaan tosi tv -tähdeksi hän saa parikseen Trey Sellarsin (Murphy), näyttelijän urasta haaveilevan partiopoliisin. Vakavan ja hulluttelevan poliisin välit alkavat pikkuhiljaa lämmetä, kun julkisuus kasvaa. Sivussa jahdataan asemyyjä konnaa.

Lavasteellisesti elokuva ei ole kovinkaan kummoinen, super-aseella saadaan isoja pamauksia, mutta ne näyttävät elokuvalta. Luodin rei'iät näyttävät tehdyiltä autojen pelleissä. Kasaan ammuttu talo myös lässähtää heppoisesti; seinät vain kaatuvat sisään kokonaisina.

Kytät tosi toimessa tosi-tvssä.

Poliisiasema on lavastettu juuri sellaiseksi, kuin sen kuvittelisi; papereita pöydillä ja kermakahvin väriset seinät. Se kuitenkin muutetaan hieman raikkaammaksi, vaaleammaksi ja siistimmäksi, kun tosi-tv:n kuvaukset alkavat. Tähtipari saa myös uuden työpisteen; lasisen kopin poliisiaseman keskelle.
Poliisiparin asunnot ovat erilaiset, kuten persoonatkin. Prestonin asunto on hieman kulahtanut ja ruskean sävyinen. Se ei ole kovin näyttävä, mutta sopii Prestonin hahmolle. Yksi huoneista on lavastettu savenvalu-huoneeksi, seinillä on saven roiskeita ja Prestonin pilalle menneitä savikippoja. Myös Prestonin asunto muutetaan kuvausryhmän toimesta. Vanhahtavat ja tunkkaiset huonekalut vaihdetaan moderneihin ja värikkäisiin, seinät maalataan valkoisiksi.
Sellarsin kämppä kelpaa kuvausryhmälle sellaisenaan, talo Malibussa sopii imagoon.

............................................................................

Saksikäsi Edward (1990)

Elokuvan on ohjannut, tuottanut ja kirjoittanut Tim Burton. Apua hän sai Caroline Thompsonilta, joka muunsi tarinan käsikirjoituksen muotoon. Tuotanto suunnittelijana on Bo Welch ja taiteellisena suunnittelijana Tom Duffield. Edwardin asun ja kädet toteutti Stan Winston. Pääosaa näyttelevät Johnny Depp, Winona Ryder ja Diane West.

Saksikäsi Edward on Tim Burtonin jo nuoruudessaan kehittelemä hahmo. Saksikäsien taustalla on ajatus ihmisestä, joka ei voi koskettaa vaikka haluaisi. Kaikessa hellyydessään Edwardin kosketus satuttaa, myös häntä itseään.

Asun pukeminen ja meikkaaminen kesti aina melkein kaksi tuntia

 Pienen lähiön laidalla on suuri linna, jossa kukaan ei koskaan käy. Eräänä päivänä Avon-tuotteiden esittelijä, Pegg Boggs,  päättää käydä myyntireissulla linnassa. Hän kohtaa eriskummallisen pojan, jolla on sakset käsien tilalla. Poika saa yksinäisyydessään Peggin sydämen heltymään, ja tämä päättää ottaa pojan mukaansa. Eristyksissä eläneen Edwardin tuominen tavalliseen lähiöön ja perhe-elämään, on kuitenkin mullistava kokemus, niin Edwardille itselleen, kuin myös lähiölle.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat lähiöön, tarinassa ei kerrota lähiön nimeä tai sijaintia. Burton on kuitenkin kertonut sen perustuvan Burbankiin (Kaliforniassa), jossa hän itse vietti nuoruutensa. Oikeassa elämässä lähiö on Lutzissa, Floridassa, jossa elokuvaa kuvattiin noin kolme kuukautta. Vaikka lähiö on aito, tehtiin sinne muutoksia jotta persoonattomuus korostuisi. Talot maalattiin kokonaan samalla maalilla, vain eri pastellin sävyin kuin naapurissa. Ikkunoita myös hieman pienennettiin. Taloissa on kuitenkin röpöpintaa seinillä, jota on korostettu sivusta tulevalla valolla.

Samankaltaiset talot, tasaiset nurmikot ja symmetriset jalkakäytävät luovat melko ahdistavankin tunnelman. Kaikki näyttää monotoniselta ja kuolleelta. Myös elämä lähiössä vaikuttaa persoonattomalta; miehet lähtevät töihin samaan aikaan, tosin erivärisillä, mutta pastellisilla autoillaan. Naiset jäävät kotiin supattamaan toistensa selkien takana.

Kanaverkosta valmistettuja pensaita.

Lähiön ilme kuitenkin muuttuu, kun Edward alkaa leikata pensaista hahmoja. Suuri dinosaurus, nalle ja tanssija kohoavat lähiön talojen pihoihin. Jos keskitytään yksityiskohtiin, niin ennen Edin tuloa pensaat olivat pieniä ja kituisia, nyt ne ovat kaksi kertaa miehen pituisia. Pensaat on toteutettu kanaverkolla, johon on kiedottu muovisia tekokasvinauhoja.

Asunnoissa sisällä sisustus on niukka. Seinät ovat samanväriset, vain huonekalut ja muutamat seinäkoristeet erottavat ne toisistaan. Luultavasti samassa tilassa aina kuvataan. Paljaat seinät mahdollistavat tilaa varjoille, joita seinille usein heijastuu.

Edward tekee pensaiden lisäksi veistoksen myös jäästä. Koska Floridassa on kuuma, kohtaus toteutettiin osittain lihakylmiössä ja osittain kuvauspaikalla. Tässä veistos on ymmärtääkseni oikeaa lasia. Jäähile sen sijaan on muovia ja kimaltavia hileitä.

Linna, jossa Edward asuu, on lähiön kadun päässä korkealla kukkulalla. Oikeasti linnan julkisivu rakennettiin myös Floridaan, pienelle mäelle. Linnan edessä on portti, jossa on hirviömäisiä veistoksia, myös pihalla on patsaita, sekä  Edwardin leikkamia pensaita. Linnan vanhuutta kuvastaa goottilaismaisuus, rikkoutuneet ikkunat ja hämähäkin seitit. Ulkopinta on melko tasaista, ei ole kiven lohkareita, tiiltä tms. Rosoisuutta, kulumaa ja varjoa on luotu harmaan ja mustan eri vahvuuksilla.

Linnan pääaula, takana vino seinä ja portaat.

Sisältä linna on korkea ja lähes autio, niukkaa sisustusta täälläkin. Seinissä ei erityisemmin ole kivijäljitelmää, vaan ne ovat melko tasaisen mustan-harmaat. Valon ja varjon kontrastilla on luotu suurin efekti.
Sisällä seinä on hieman vino ja portaiden kaiteen kiekurat epäsymmetrisiä. Kokonaisuudessaan linna näyttää melkein enemmän maalaukselta, kuin täysikokoiselta lavasteelta.

Piparikone ja robotit.

Fox Studioille Kaliforniaan rakennettiin keksijän kone täydessä koossa ja elokuvakelpoisesti toimivana. Koneessa on liukuhihna, jota pitkin piparit kulkevat eri valmistusvaiheen läpi, vispilöistä piparimuottien alta uuniin. Kaikki koneen osat ovat kuin eläviä, valot silminä ja suiden kera. Robotit on käsitelty näyttämään metallilta. Myös takana oleva vipu on kuin dinosaurus.

Keksijä opettaa keskeneräiselle Edwardille käytöstapoja.

Kohtauksessa, jossa Edward on vielä kesken ja torso on päydällä, näkyy taustalla kaikenlaista rekvisiittaa, kuten vanhoja kirjoja ja muuta keksijän tarpeita. Kohtaus on toteutettu luultavasti reikä pöydässä ja jalat pöydän alla tekniikalla.

Linnan ullakko.

Linnan ullakolla on suuri reikä katossa. Lavasteesta saa vaikutelman, että katto olisi puinen, tai ainakin ohut, kuitenkin luulisi linnan katon olevan kattotiiltä. Takana näkyvä ikkuna on jälleen epäsymmetrinen ja piirretyn näköinen, vaikkei piirretty ole. Ullakolla on Edwardin sänky ja pieni kolo, täällä seinä on täytetty lehtileikkein, jotka kertovat rampautuneista tai vammautuneista ihmisistä, mutta onnellisesti elävistä.

Saksikäsi Edward on kaunis elokuva katsella ja lavastus on persoonallinen. Pieni vinksahtaneisuus antaa toisaalta paljon armoa lavasteille; niiltä ei ihan todenmukaisuutta vaadikaan.

...........................................................................

Oopperan kummitus ( 2004)
Joel Schumacher ohjasi elokuvan Andrew Lloyd Webberin musikaalin pohjalta. Pääosaa näyttelevät Gerard Butler ja Emmy Rossum.

Kummitus on kasvoiltaan epämuodostunut mies, joka on piileksinyt koko ikänsä oopperan uumenissa. Hän on musikaalinen nero, ja päättänyt tuoda nuoren esiintyjän (Rossum) parrasvaloihin, kiristämällä ja pelottelemalla oopperan henkilökuntaa.

Oopperatalon aukiolla.

Lavasteet ovat mahtavat, kaikki, kuten teatteri, hautausmaa ja teatterin julkisivu ovat lavastettuja.  Lavasteet on rakennettu Englantiin.

Ooppera talon julkisivun alaosa on rakennettu studioon ja yläosa on toteutettu tietokoneella käyttämällä pienoismallia. Lavaste jäljittelee Pariisin oopperatalo Palais Garnieria. Muutama kahvila on lavastettu aukiolle teatterin edessä, mutta taustalla on maalattu fondi. Tässä kohtauksessa ehkä parhaiten huomaa, että ollaan lavasteissa. Oopperan katolla toteutettu ulkokohtaus on myös studiossa kuvattu käyttäen kenties koko seinän kokoista fondia.

Oopperatalon aulan portaat naamiaisten aikaan.

Oopperan takaosa on monikerroksinen puinen rakennelma, jossa on oopperan eri työpisteitä. Pää materiaalina on puu ja rekvisiittaa naamareista oopperan pukuihin. Erityisen hieno lavastus on teatterin nouseva katsomo ja aitiot, punaisine penkkeineen ja kultakoristein. Katsomo on korkea ja sen katossa on kattokruunu. Oikeasti kruunuja tehtiin kolme, joista yksi on oikeaa kristallia. Mustavalkoisissa kohtauksissa käytetään sähkövaloilla toimivaa kruunua, katosta putoava kruunu on sen sijaan valmistettu sokerilasista. Kruunu pudotettiin oikeasti katosta, joten kohtaus voitiin kuvata vain kerran.

Lasinen kattokruunu juuri putoamassa katosta, taustalla katsomoa

Koska elokuva kertoo tapahtumista oopperassa, on siellä tietenkin lava ja lavasteet. Nämä oopperaa varten tehdyt lavasteet ovat enimmäkseen liikuteltavia, maalattuja seiniä ja taustalla maalattu fondi. Elokuvassa huomaa, kuinka läheltä katsottuna ei välttämättä edes hahmota mitä maalaus esittää, mutta kauempaa kuvattuna on aivan selkeää mistä on kyse. Esimerkkinä lavalla olevat kierreportaat, joissa oli keltaisia ja punaisia maali soiroja, soirot olivatkin kauempaa katsottuna liekkejä. Lavan reunaa koristavat hienot kultaiset veistokset.

Kummitus ja hänen luolansa.

Matka luolaan.

Kummituksen luola on oopperan kellarissa ja sinne mennään veneellä kivistä holvia pitkin. Myös holvissa on suuria veistoksia. Kiinnostavia ovat kultaiset kyntteliköt, jotka ovatkin ihmisten käsiä ja seuraavat venettä. Vene kulkee oikeasti kiskoilla, jotka ovat veden alla. Kummituksen luolassa on paljon kynttilöitä, itsestään syttyviä kynttilöitä nousee myös vedestä. Ne on saatettu toteuttaa hapen kanssa itsestään syttyvällä materiaalilla, sähköllä tai tietokoneella. Luolan seinät on tehty näyttämään luonnonkiveltä. Rekvisiittana on paljon verhoja, peilejä ja urut, joita kummitus soittaa. Kiinnostava on myös kummituksen suuri, linnun muotoinen sänky. Kenties vanha oopperan lavaste?

Sumuinen hautausmaa.

Hautausmaalla on myös hienoja veistoksia ja hautakivet näyttävät aidoilta. Hautausmaan taustalla on varmaankin käytetty myös fondia, mutta koska siellä sataa tekolunta ja on savukoneen avulla sumuista, ei taustaan kiinnitä huomiota. Elokuvissa sumu on usein lähellä maata, toisin kuin oikeassa elämässä, jossa se leijuu usein vähintään metrin korkeudella. Myös hautausmaan lehdettömät puut ovat hienoja. Vaikka teatteri oli hieno kokonaisuus, hautausmaalle on saatu hyvin luotua oikea tunnelma.

Tässä elokuvassa huomaa, ettei lavastuksessa ole säästelty. Kuvaukset onkin toteutettu kahdeksalla lavalla Pinewood studioilla. Tietokoneella on myös taitavasti täydennetty lavastusta. Kaikkiaan elokuva oli kaunis katsella.

The Imaginarium of Doctor Parnassus

The Imaginarium of Doctor Parnassus on Terry Gilliamin ohjaama ja kirjoittama elokuva, joka valmistui vuonna 2009. 

Tarina kertoo miehestä, Parnassus, joka on lyönyt vetoa paholaisen kanssa ja saanut näin ikuisen elämän. Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää onnea, vaan Parnassuksen on saatava viiden ihmisen sielut ennen Paholaista, jotta saa pitää pian 16 vuotta täyttävän tyttärensä. Sieluja Parnassus kerää Lontoota kiertävällä vankkurillaan, jonka sivusta avautuu mitä kumallisin näyttämö. Näyttämöllä on peili, jonka läpi katsoja kulkee ja löytää pian itsensä oman fantasiansa keskeltä. Taustalla vaanii kuitenkin paholainen, joka koittaa houkutella katsojan kiusauksiin, ja näin saada tämän sielun.

Modernimpi versio lavasta, taustalla peili

The Imaginarium of Doctor Parnassus ei ole selkein tai helpoiten ymmärrettävä elokuva. Siinä kuljetaan mielen eri tasoilla ja eri aikakausissa. Vankkureilla matkaava sekalainen sakki on keskellä erittäin realistista maailmaa, kauppakeskuksen parkkipaikalla, keskustassa pubin edessä ja öisin hylätyn tehtaan pihassa. 

Parnassuksen teatteri Tower Bridgen vieressä.

Kuitenkin  vankkureiden sisätilat kuuluvat jo satujen maahan Kauhtuneita kankaita, lyhtyjä, kynttilöitä ja peilejä, kaikki on runsasta, itämaisuuteen viittaavaa ja ajan patinoittamaa. Teatterilava on kaikessa loistossaan erittäin kaunis ja runsas. Melkoinen satu on sekin, miten kaikki tuo vankkureihin vain nostamalla mahtuu.

Jos vankkurit jo hivelevät satumaata, niin Parnassuksen peilin läpi kulkevalle avautuu aivan uusi maailma. Ensin kuljetaan kuin paperinukkemetsän halki omaan fantasiaan, josta viimeisetkin todellisuuden rippeet ovat jo kauan sitten varisseet pois. Täällä ihminen näkee juuri sen mitä haluaa  ja kokee täydellisen onnen tunteen.

Parnassuksen puolelta silta johdattaa paholaisen kiusauksiin.

Kokonaisuudessaan elokuva on kaunis, visualistisesti ilakoiva. Itselleni vaunut ja teatterilava ovat yhdet kauneimmista elokuvissa näkemistäni lavasteista. Myös metsä, jossa puut näyttävät lähinna vanerista sahatulta, on yksinkertaisuudessaan upea. Heti kun astutaan haavemaailmaan, loppuu realismi myös lavasteista. Kaikki on toteutettu tietokoneella. Tämä ei tarinan kerrontaa haittaa, pikemminkin tukee sitä, mutta itseäni hieman harmittaa. Tietokoneella luotu maailma tuo katsojalle konkreettisesti toisen maailman, eikä todellisuudessa yhtä näyttäviä kohtauksia ei olisi saatu luotua.

Imaginarium of Doctor Parnassus on satumaailmasta ammentava, kuitenkin vakavia aiheita käsittelevä elokuva. mieleen jäi kuitenkin lause, jonka Parnassus sanoo paholaiselle, olessaan vielä munkkina luostarissa;

"You can't stop a story being told."